Small Grey Outline Pointer -->

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jouluviesti

Kiirettä on pitänyt, niin muuton, kuin tapahtumienkin suhteen. Uusi koti on vielä kuin räjähdyksen jäljiltä ja valmista olisi saatava viikonlopuksi, kun juhlimme perinteisiä pikkujouluja tyttöjen kanssa.

Aika kuitenkin tuntuu kulkevan Ruukinpuistossa verkkaisemmin ja Sepäntie tuntuu sydämen kodilta kaaoksesta huolimatta. Parin viikon päästä on siis lyhyt matka Tallinmäen joulumarkkinoille. Vielä riittää puuhaa markkinoiden suhteen ja pikkujoulut starttaavatkin askartelun sekä pohjakarttojen merkeissä...

Keskiviikkoisessa Alueviestissä oli lyhyt juttu markkinoista ja tiistaina pääsemme vielä Alasatakunnan toimittajan haastateltaviksi. Kerro sinäkin tutuillesi tapahtumasta ja jaa kutsuja esim. Facebookissa


 

Perjantaina kokoonnuimme ex-työporukan kanssa haikeissa, mutta samalla iloisissa merkeissä ohjelmalliseen illanviettoon. Ilta oli aivan mahtava - kiitos tytöt ♥. Saimme mm. suunnitella oman logon, kehitellä nimikkodrinkin, arpoa monta perjantaipulloa ja pelata tilaisuutta varten kehiteltyä lautapeliä. 

Huomenna julkaisen blogissa joulukalenterin, jonka luukkuja voit käydä availemassa päivittäin aattoon asti. Kalenteri pitää sisällään ideakuvia sekä muutaman ohjeen jouluvalmisteluihin.

Ihanaa ja antoisaa joulunodotusaikaa kaikille lukijoilleni

 

 
 

2 kommenttia:

  1. Antoisaa joulun odotusta myös sinulle vaikka kiirettä piisaa...itse olen odotellut sitä kiirettä,mutta ei ole vielä näkynyt,töissä meinaan..täytyypä käydä kurkkailemassa kalenteria,kun se salmiakkikalenteri jäi tänäkin vuonna ostamatta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hienoa, ettei töissä ole kiirettä, saat ottaa vähän rennommin :). Yritetään nähdä ennen kuin vuosi vaihtuu...

      Poista

Kiitos kommentistasi :)