Valkea neitoni

Muistatko innostukseni kuvata pienoismalliautoja Ruukinpuiston maisemissa (ja vähän Helsingissäkin)? Jos et, käy kurkkaamassa täällä. 

Nämä kuvaukset nimittäin poikivat idean järjestää teemakuvausta kauniissa Ruukinpuistossa. Yhdessä ViljaMian pajan Mian kanssa inspiroiduimme alueen kummituksesta, Valkeasta neidosta, sekä hänen traagisesta tarinastaan ja päätimme toteuttaa valokuvaustyöpajan neitoon liittyen. Koko tarinan voit lukea Ruukinpuistoblogista. 

Heti teemasta sovittuamme, päätin kuvata miniatyyrinukkea, oikean ihmishahmon sijaan. Otin yhteyttä muutamiin upeisiin nukentekijöihin ja heistä tehtävään valikoitui nukkemuotoilija Minna Toivari, joka toteutti minulle posliinisen neidon. Minna teki itse asiassa viisi nukkea, joista valitsin omani. Ja tässä hän on:

Aarteita pikkurahalla

Köyhässä perheessä eläneenä osaa arvostaa asioita ja nimenomaan tavaroita aivan erilailla, kuin jos olisi varaa ostaa jokainen vastaantuleva kaunis tuote. Sama asia rajoittaa hyvin tavaroiden kertymisen nurkkiin ja yleensä tuleekin ostettua vain tarpeellista ja/tai itseä henkilökohtaisesti koskettavia tuotteita.

Minua on siis helppo miellyttää - tai no ehkä ei helppoa, mutta halpaa. Mieheni näki kovasti vaivaa joulun alla käydessään ostamassa eräältä taiteilijalta toivomaani taulua, josta oli kaupanteon aikana valmis pulittamaan kymmenkertaisen määrän rahaa :). Yleensä siis lahjatoiveenikaan eivät ole kalliita ja esim. kirpparilta löydetty euron, parin esine on minulle hyvinkin kallis aarre.

Kun esineellä on eletty tarina - se vetoaa minuun :)

Jack Sparrow vierailla vesillä

"En etsi seikkailuja, seikkailut etsivät minua." Kun Wilmaan putkahti tieto kirjallisuusteemapäivästä ja siihen liittyvästä naamiaisasusta, olimme (tietenkin) tyttäreni kanssa innoissamme. Mietimme hahmoksi kaikkea mahdollista Peppi Pitkätossusta aina Hercule Poirotiin asti. Päädyimme kuitenkin ideoimaan ja toteuttamaan Jack Sparrow:in hahmoa. Vaikka Jack onkin elokuvahahmo, on leffoista tehty myös kirjoja, joten aiheessa oltiin.

Kasaribileet

Koska itse olen elänyt parasta nuoruusaikaa -80-luvulla, mielessäni on ollut pitkään kasaribileiden järjestäminen. Muistan kuinka arki-illat kuluivat kylillä, kantaen mukana välillä isohkoa isoa mankkaa ja kuunnellen siitä mm. ZZ Topia. Koska kännyköitä ei ollut, yhteydenpito oli tyystin erilaista kuin nykyään. Meillä ei ollut edes lankapuhelinta, joten oli tosissaan käveltävä lähimmälle puhelinkopille, vain huomatakseen, että joku oli taas rikkonut puhelimen. 

Kultaista nuoruusaikaa - 1987

Pienoismallin tarina

Vihdoin ja viimein sain pienoismallini valmiiksi. Vielä siihen olisi voinut tehdä vaikka mitä, mutta aika (ja taidot) tulivat vastaan. Yritys, jonka kevätmalliston pohjalle malli tuli rakentaa oli itselläni Finlayson. Heiltä sain kangasnäytteitä ja kuvia kankaista tulostettavaksi. Kaunis kiitos  ♥

Luontoaiheinen etätehtävä ja ripaus bling blingiä

Vihdoin ja viimein sain tehtyä rästiin jääneen etätehtävän ja olen jopa lopputulokseen suht' tyytyväinen. Kärsivällisyys ei ole vahvin luonteenpiirteeni, joten vaikka ideoita riittäisikin, niin toteutus on välillä toista kuin ajatustasolla.

Materiaali

Autiotalon taikaa

Pysähdyn usein miettimään autioituneita taloja. Miksi ne ovat jääneet tyhjilleen, millaisen tarinan seinät kertovat, mitä aarteita talo pitää sisällään ja voisiko autiotaloille antaa uuden elämän - uuden mahdollisuuden? Tänään koulussa teimme kattausharjoituksia. Sain aamulla uuden idean, kun näin omat punaiset vauvakenkäni. Tarina alkoi hahmottua päässäni, joskin se vähän muuttui matkan varrella etsiessäni kuvauspaikkaa.

Olen aina ihaillut erästä autiotaloa, mutta koskaan en ole uskaltautunut lähemmäs. Tänään päätin rohkaista mieleni ja astua "hylättyyn maailmaan". Aikani rämmittyäni, päädyin tekemään esillepanon ulko-oven eteen. Täytyy myöntää, että tavallaan myös kävin sisällä talossa (missä tosiaankin seinillä oli kerrottavaa)... Piha oli varsinaista viidakkoa ja hentoinen sade muuttui pikku hiljaa runsaammaksi. Mutta se toi vain lisäjännitystä kuvaukseen.

Suomen kaunein kattaus-kilpailu

Kahlittu norsu

Tarina, joka antaa ajattelemisen aihetta:

Jorge Bucay; Kuuntele tämä tarina

KAHLITTU NORSU

Kun olin pieni, olin ihastunut sirkukseen. Kaikkein eniten pidin sirkuseläimistä. Erityisesti huomioni kiinnittyi norsuun, ja myöhemmin sain tietää, että se oli muidenkin lasten suosikkieläin. Esityksen aikana valtavan kokoinen eläin oli epätavallisen painava, kookas ja voimakas… Esityksen jälkeen ja myös ennen areenalle tuloa se oli kuitenkin aina kiinnitettynä pieneen maahan työnnettyyn keppiin, joka oli ketjulla kiinni norsun jalassa.

Keppi oli kuitenkin vain pienenpieni puupala, joka oli upotettu muutaman senttimetrin syvyyteen maahan. Ja vaikka ketju olikin paksu ja luja, minusta oli selvää, että jos eläimellä kerran oli riittävästi voimaa irrottaa puu juuriltaan, sen olisi myös helppo vapautua ketjusta ja paeta.

Asia oli todella arvoituksellinen.      

Mikä pakottaa norsun paikalleen?

Miksi se ei pakene?


Kolmårdenin norsu