keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kahlittu norsu



Tarina, joka antaa ajattelemisen aihetta:

Jorge Bucay; Kuuntele tämä tarina

KAHLITTU NORSU

Kun olin pieni, olin ihastunut sirkukseen. Kaikkein eniten pidin sirkuseläimistä. Erityisesti huomioni kiinnittyi norsuun, ja myöhemmin sain tietää, että se oli muidenkin lasten suosikkieläin. Esityksen aikana valtavan kokoinen eläin oli epätavallisen painava, kookas ja voimakas… Esityksen jälkeen ja myös ennen areenalle tuloa se oli kuitenkin aina kiinnitettynä pieneen maahan työnnettyyn keppiin, joka oli ketjulla kiinni norsun jalassa.
Keppi oli kuitenkin vain pienenpieni puupala, joka oli upotettu muutaman senttimetrin syvyyteen maahan. Ja vaikka ketju olikin paksu ja luja, minusta oli selvää, että jos eläimellä kerran oli riittävästi voimaa irrottaa puu juuriltaan, sen olisi myös helppo vapautua ketjusta ja paeta.

Asia oli todella arvoituksellinen.      
Mikä pakottaa norsun paikalleen?
Miksi se ei pakene?

Kolmårdenin norsu




Kun olin viisi- tai kuusivuotias, luotin vielä siihen, että aikuiset tietävät kaiken. Niinpä kysyin norsun arvoitusta opettajalta, vanhemmiltani ja sedältäni. Joku heistä selitti minulle, että norsu ei paennut, koska se oli kesytetty.

Silloin esitin ilmeisen jatkokysymyksen: “Jos se kerran on kesytetty, miksi se sitten on kahlittu paikoilleen?”

En muista saaneeni mitään johdonmukaista vastausta. Aika kului, ja unohdin norsun ja ketjun arvoituksen. Se tuli mieleeni vain silloin, kun tapasin muita jotka olivat joskus pohtineet samaa asiaa.

Muutama vuosi sitten minulle selvisi, että onnekseni joku oli ollut riittävän viisas löytääkseen vastauksen:

Sirkusnorsu ei karkaa, koska se on ollut kiinnitettynä samanlaiseen keppiin siitä lähtien kun se oli hyvin, hyvin pieni.

Suljin silmäni ja kuvittelin puolustuskyvyttömän vastasyntyneen norsun keppiin kiinnitettynä. Olin varma, että pieni norsu veti, kiskoi ja hikoili yrittäen päästä vapaaksi. Koska se ei vielä ollut voimakas, se ei onnistunut. Keppi oli sille liian kova vastus.

Kuvittelin miten se nukahti uupuneena ja miten se seuraavana päivänä jatkoi yrittämistä, ja seuraavana, ja seuraavana… Kunnes eräänä päivänä, eräänä elämänsä kammottavana päivänä, eläin hyväksyi voimattomuutensa ja alistui kohtaloonsa.

Sirkuksessa näkemämme valtavan kokoinen ja voimakas norsu ei pakene, koska se raukka luulee, ettei pysty.

Voimattomuus, jota se tunsi vähän syntymänsä jälkeen, on kaivertunut sen muistiin.

Ja pahinta on, ettei se ole koskaan yrittänyt kyseenalaistaa muistoaan toden teolla.

Koskaan, koskaan se ei ole kokeillut voimiaan uudelleen…

Me kaikki muistutamme hieman sirkuksen norsua: elämme kiinnitettyinä satoihin keppeihin, jotka riistävät meiltä vapauden.

Elämme ajatellen, että “emme pysty” tekemään sitä tai tätä.

Olemme siis samanlaisia kuin norsu, ja kaiverramme muistiimme seuraavan viestin: En pysty. En pysty enkä tule koskaan pystymään. Viesti täyttää meidät. Kuvittelemme kyvyttömyytemme olevan omaa syytämme ja sen vuoksi emme koskaan yritäkään vapautua kepistä.

Ainoa keino selvittää, voitko onnistua, on yrittää uudestaan ja tehdä se koko sydämelläsi… Koko sydämelläsi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)