Small Grey Outline Pointer -->

perjantai 28. joulukuuta 2018

Kaunein kranssi

Oikein hävettää, etten ole kirjoittanut blogia aikoihin. On ollut olevinaan niin paljon kaikkea muuta - niin kuin on kyllä ollutkin. Suuren osan ajasta on vienyt rakas ja välillä niin riehakas koiranpentumme Väinö. Lisäksi on ollut kaikenlaista tapahtumaa, jotka ovat vieneet yllättävän paljon aikaa.

Viimeisin tapahtuma oli Tallinmäen Joulumarkkinat, jotka järjestin nyt viidennettä kertaa. 

Markkinoilla oli käynnissä Kaunein kranssi-äänestys, johon halusin myös itse osallistua Galleriapuoti Aistinjyvän kranssilla. 




























maanantai 23. heinäkuuta 2018

Elämää ja koiranelämää

Hups, onpas kulunut aikaa siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut. Aika on liitänyt kuin huomaamatta, tuoden muutoksia elämään, tavalla ja toisella. Kesä on kuitenkin kulunut viime kesän tapaan  Galleriapuodillani, jonne sain ilokseni ihanien naisten näyttelyt, ensin Meeri Koutaniemen ja loppukesäksi Hanna-Maija Nikusen eli Hammi's Designin.

Meeri Koutaniemi ja Muutoksentekijät-näyttely