Small Grey Outline Pointer -->

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia Tallinmäellä

Kuin taiottuna valkoinen lumipeite peitti maan edellisyönä ennen Tallinmäen Joulumarkkinoita. Aamukahdeksasta asti mäen täytti iloinen hyörinä ja paikalle pystytettiin mm. seimi, jota ihailtiinkin ahkerasti. Haaveissani on seimikuvaelman täydentyminen uusilla hahmoilla joka vuosi...

Kuva: Kari Kekki






 
Joulumarkkinat sujuivat loistavasti ja ensimmäinen puolitoista tuntia oli varsinaista hulinaa, kun satoja ihmisiä matkasi Tallinmäelle. Sen jälkeen kävijämäärä tasaantui, mutta ihana jouluinen tunnelma jatkui loppuminuuteille asti. Kaunis kiitos koko markkinaväelle

Tapahtuman aloitti Taiteilijakuoro, eli me järjestäjät sekä myyjät lauloimme Tonttujen Jouluyö-kappaleen, omalla persoonallisella tavallamme ;). Tämä traditio tulee jatkumaan, ehkä kuitenkin eri kappaleella...

Joulupukki ehti piipahtamaan paikalle puolilta päivin ja punaviitta olikin yksi päivän kohokohdista. Paikalla tuntui olevan paljon kilttejä lapsia, sekä muutama kiltti aikuinenkin.


Kuvat: Kari Kekki

Talli täyttyi ihanista kädentaitajista sekä heidän tuotteistaan. Leivonnaiset vietiin käsistä ja pipariarvatkin myytiin lähes viimeistä pipariukkoa myöten.




Mihelmin tytöt tonttupuvuissaan. Kuvat: Kari Kekki

Joulumarkkinat osuivat Lucian-päivän kohdalle, joten ohjelmassa oli myös Lucia-kulkue. Reipas poni jaksoi ajeluttaa myös pikkuväkeä tapahtuman loppuun asti.



Kuvat: Kari Kekki

Joulumarkkinoiden lopussa tallin täyttivät Vinnarin Tornipojat (Markku Mattila, Veli-Pekka Suni, Pekka Huhtamaa, Jarmo Kulmala ja Timo Lätti) loistavalla esityksellään. 

Kuva: Kari Kekki

Joulumuorin Tupa ja Joulupukin Paja toivat tapahtumaan oman tunnelmallisen lisänsä, samoin kuin Junnila&Rantama Cateringin tarjoama possuruoka sekä MLL:n myymät joulukuuset. Nyt voi joulu tulla

Aina on parannettavaa ja virheistä otetaan opiksi, joten ensi vuonna ollaan viisaampia ja osataan huomioida asioita vielä enemmän. Tehdään Tallinmäen Joulumarkkinoista perinne, eikö vain?

Kuva: Kari Kekki
 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)