Small Grey Outline Pointer -->

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannusta kohti

Myymälän avajaisiin aikaa enää vähän reilu kaksi viikkoa ja vielä monta asiaa tekemättä. Juhannus kuluukin rattoisasti mm. kalusteita maalaten, tuunaten ja puunaten :)

Myymälä on kuitenkin täynnä upeita kädentaitajia ja heidän tuotteitaan - tähän mennessä mukaan on lähtenyt 22 kädentaitajaa sekä 3 taiteilijaa. Kaikki eivät tietenkään ole paikalla yhtä aikaa, vaan  mielenkiintoa pidetään yllä vaihtuvuuden ja uusien ideoiden avulla. 


Arjan ja suurimman osan muidenkin myymälään tulevien kädentaitajien/ taiteilijoiden henkilökuvia pääset lukemaan täältä

 
Eilinen presentaatio Ruukinpuiston toimijoiden palaverissa sai hyvän vastaanoton. Lisäksi olen saanut tapahtumajulisteeni jaettavaksi (100kpl - jakamisessa saa auttaa!). Avajaisohjelmat ovat kasassa ja kaikki näyttää todella lupaavalta. Vielä kun sää olisi tapahtumien aikaan hyvä ja ihmisiä liikkeellä, niin eihän tässä mikään voi mennä pieleen :D

Muistakaa, rakkaat lukijani, jakaa tietoa myymälästä kaikille tutuillenne. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita avajaistapahtumaan lauantaina 5.7 klo 10-15 Tallinmäelle, Kauttuan Ruukinpuistoon

Yksi (näitä kyllä on enemmänkin) ideani on järjestää pienimuotoinen kotieläinpiha Maalaistorin yhteyteen. Tämä tosin ei olekaan ihan yksinkertainen asia, jota olen selvitellyt mm. maaseutuasiamiehen, Pyhäjärviseudun Ympäristötoimen, Euran kunnan + eläinlääkärin, Eviran sekä Aluehallintoviraston kanssa. Mutta minähän en tunnetusti lannistu, vaan jatkan selvittelyä... Onko sinulla tai jollain tutullasi maatila/tila, joka voisi kiinnostua tulemaan eläinten kanssa mukaan - luomaan elämyksiä lapsille? Kerro vinkkisi, kiitos.

Kuva Kanniston kotieläintilalta


Oikein ihanaa ja rauhallista Juhannusta
   

5 kommenttia:

  1. Kyl sul virtaa riittää;) Hyvää (ja tuunauksen täyteistä) Juhannusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vähän itsekin yllättynyt ;), mutta kivaa tekemistähän tää on. Ihanaa Juhannusta Kari!

      Poista
  2. Antoisaa puunausta ;D vaaditaan varmasti pitkää pinnaa noiden asioiden selvittämisessä,mutta tiedän ettet lannistu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥, olikin oikein antoisa ja erilainen Juhannus. Kotieläinpihakin toteutuu. En edes tunne sanaa: lannistuminen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)