torstai 8. toukokuuta 2014

Avajaisjärjestelyjä

Jos aiemmin olen vähän valittanut opiskelun ja koulutöiden rankkuudesta, niin olin väärässä. Nehän ovat olleet lasten leikkiä verrattuna tähän työmäärään, mitä on Pop Up-myymälän ja avajaisten järjestämisessä...



Ei sillä, etteikö tämä olisi opettavaista ja antoisaa, mutta helppoa tämä ei ole. Ympäripyöreitä päiviä ja suunnitelmia suunnitelmien perään. Kantapään kautta tekemistä ja alusta aloittamista. Turhautumista ja epäuskoa. Öisin sängyssä miettien, mitä ihmettä olen tekemässä ja kenen elämä tämä on...

Positiivinen luonteeni unohtaa onneksi kaiken yön aikana ja aamulla nousen jälleen uutta tarmoa uhkuen. Pienetkin hyvät asiat paisuvat suuriksi ja jälleen jaksaa uskoa tulevaan.

Kokemattomuus tapahtumanjärjestäjänä tuntuu ja näkyy, yksin puurtaminen ja kaiken uuden omaksuminen vie aikaa sekä vaatii paljon taustatutkimusta. 

Onneksi olen jonkin verran saanut vinkkejä ja neuvoja muilta, mutta itse se työ on tehtävä. Vielä en voi paljastaa paljoakaan tulevasta, mutta tarkoituksena on järjestää avajaiset maalaismarkkinahenkeen lauantaina 5.7 Tallinmäellä.

Lisäksi olen toteuttamassa iltatoria torstai-iltoihin aina elokuun loppuun asti. Pienet tanssitkin ovat ehkä tulossa. Ala-asteikäisille on maskotin suunnittelukilpailu ja ideana järjestää myös nuorille leivontakilpailu.

Jossain välissä pitää varmasti avata myymälälle oma bloginsa sekä Facebook-sivut. 

Vielä on hyvinkin tilaa myyjille sekä myymälään, että iltatoreille. Vinkkaa siis kavereillesi ideasta. Tai vielä parempaa - tule itse :D
 

5 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa iltatorit ja muut :) Työmäärä on kyllä valtava,mutta luvassa suuria onnistumisia!
    Käyppäs moikkaamassa jos Raumalle intoudut tässä lähtemään jossain välissä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai käyn moikkaamassa, jos vain ehdin irrottautua hetkeksi tai tulee asiaa sinnepäin ♥. Oikein antoisaa "harjoittelua" ja tsemppiä!

      Poista
  2. Mä olen huomannut saman, että kaikki täytyy itse opetella ja kantapään kautta . Jotenkin tuntuu turhauttavaltakin, että kaikki täytyy oppia virheistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin opitaan :). Vaikeimman kautta, mutta uskon, että meillä molemmilla lopputulos on hyvä. Tsemppiä sinne päähän ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi :)