torstai 28. elokuuta 2014

Lähellä sydäntäni

Miettiessäni postauksen aihetta, päätin ottaa esille mieltäni suuresti kalvavan asian. 

Reilu 20 vuotta sitten astuessani ummikkona Euran Pappilanmäellä silloin sijaitsevan kehitysvammaisten viriketoimintayksikön ulko-ovesta sisään, en tiennyt mitä on odotettavissa. Kaksi vuotta ihanien, avoimien, mitään teeskentelemättömien persoonien kanssa oli kuitenkin niin antoisaa ja mieltä avartavaa, että jokainen heistä omalla tavallaan jäi sydämeeni ikuisiksi ajoiksi.

Näethän sydämen?


Eniten vihaan ihmisissä tekopyhyyttä ja teeskentelemistä. Ehkäpä osittain siksi tunnen oloni kotoiseksi nimenomaan kehitysvammaisten parissa. Heidän ehdoton rakkautensa, pienistä asioista iloitseminen ja avoimuus on asioita, joista voimme kaikki ottaa oppia. Se, missä voimme eniten auttaa heitä, on välittäminen ja heidän puoliensa pitäminen! 

Kun kaksi vuotta sitten Euran Tomintakeskuksen päivätoiminnan väki vihdoin pääsi muuttamaan ahtaista tiloista Lukkalaan, entiseen asuntolaan, olin sattumien oikusta päätynyt jälleen heidän keskuuteensa. Tilat olivat loisteliaat verrattuna Toimintakeskuksen kahteen pieneen huoneeseen. Asiakkaat saivat käyttöönsä mm. erilliset askartelu-, työ-, rentoutus- ja oleskelutilat. 

Itse työskentelin nyt päivätoiminnassa mm. keittiövastaavana. Työpanokseni oli kaivattuakoska se mahdollisti ohjaajien ajan käyttämisen kokonaisvaltaisesti asiakkaiden tarpeille sekä mm. ulkoilun joka päivä. Uusi keittiö mahdollisti sen, että asiakkaat pääsivät vuorollaan leipomaan ja hoitamaan keittiöaskareita.

"Työsuhdettani" jatkettiin eri nimikkeillä, kuitenkin vain Kelan työmarkkinatuen verran (+ ylläpitokorvaus). Kunnalla ei tietenkään ollut varaa palkata minua, tai ketään muutakaan, tähän arvokkaaseen työhön. Päädyin siis opiskelemaan, mikä ei toki ole itselleni ollut huono asia ollenkaan.

Jälkeenpäin olen tietenkin käynyt heitä tapaamassa. Viimeksi käydessäni kaikkien mieliala oli matalalla ja erään asikkaan sanoin: "kismittää!". Syykin oli varsin selvä, sillä päivätoiminnan väki joutui muuttamaan pois tiloista, ensin takaisin Toimintakeskukseen. Jatko on vielä epäselvää ja huoli näiden ihanien ihmisten puolesta on kova. Ihmisten pitäminen heittopusseina ja heidän siirtelynsä paikasta toiseen, vailla pysyvyyttä ei ole kenellekään mieluisaa. Saatikka ihmiselle, joka ei itse pysty pitämään puoliaan.

Kunnan päättäjien "säästötoimet" vanhusten, vammaisten ja muiden puolustuskyvyttömien kustannuksella saa ainakin itseni voimaan huonosti. Tämä asia tuskin koskaan muuttuu, vaan säästöjä pyritään tekemään (ovatko ne pitkällä aikavälillä säästöjä?) heidän kustannuksellaan, ketkä eivät itse osaa/voi/jaksa vaatia inhimillisiä oloja ja palveluita. Tässä kohtaa päättäjien tulisi muistaa se tosiasia, että myös he itse vanhenevat, saattavat sairastua tai vammautua, jolloin palveluiden puute tulee huomattua omakohtaisesti.

Se, mitä minä ja sinä voimme tehdä ihan joka päivä, on helppoa ja yksinkertaista: käy tapaamassa vanhusta, sairasta, vammaista tai muuta lähimmäistäsi ja anna hänelle hetki omaa aikaasi. Välittäminen on ilmaista ja se mitä annat, saat kaksinverroin takaisin

 

2 kommenttia:

  1. On järkyttävää seurata miten nykyisin ihmisillä ei ole mitään arvoa,vain raha ratkaisee!Todella,todella surullista..mutta on hienoa että kaikesta huolimatta löytyy vielä ihmisiä jotka aidosti välittävät ja haluavat auttaa.

    VastaaPoista
  2. Meidän tulisi enemmän nousta vastarintaan, eikä vain kiltisti aina ottaa vastaan kaikki, mitä "meitä viisaammat" päättävät. Mutta pienilläkin teoilla voi olla suuret vaikutukset ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)