Small Grey Outline Pointer -->

perjantai 1. elokuuta 2014

Kauneutta ja hyvinvointia

Eilen illalla oli siis viimeinen tapahtumailta, kauneuden ja hyvinvoinnin merkeissä. Väkeä oli liikkeeellä ehkä eniten koko aikana. Tunnelma oli jälleen mahtava, ohjelma aivan loistavaa ja esiintyjät/myyjät/kävijät iloisella mielellä

Myös omat ihanat ystäväni ja tuttavani olivat liikkeellä kivasti, joutuen "työorjiksi". Kaunis kiitos Annelle/Janettelle sekä Kaisalle kuvausavusta.



























Ulkotorilla oli esittelijöitä/myyjiä teemaan liittyen ja myymälässä kädentaitajia tuotteineen sekä ihanaisen Annette Juuselan sekä isänsä Vesa Juuselan taidetta. 



Junnila & Rantama Catering pystytti paikalle Torigrillin  maistuvine haukihodareineen ja kanasalaatteineen. Itse tosin jäin ilman, sillä pojat ehtivät myydä kaiken nenäni edestä. Mutta uskon, että nämä tekijät muistetaan ja vielä tulee tilaisuuksia nauttia herkkuaterioista Lassin ja Heikin valmistamina. 


Illan varsinaisen ohjelman aloitti Fanni Toimela säestäjänään Väinö Kahala - upeaa musiikkia :D


Lavalla esiintyivät myös TanssiTossut  sekä Ompelupalvelu Pirjo Aron upeat mallit muotinäytöksen muodossa.



Upea ilta kaiken kaikkiaan. Tähän on hyvä lopettaa. Toki myymälä on auki vielä kaksi päivää, joten jos et ole vielä ehtinyt paikalle, niin tervetuloa :D

Alasatakunnan toimittaja kävi pikaisesti tapahtumassa vielä tekemässä viimeisen jutun Pop Up:ista tiistain lehteen ja tänään sain myymälään näyttötutkintoni arvioijan. Aivan uskomaton kokemus, opettavainen ja samalla niin antoisa. KIITOS kaikille unelmassani ja sen toteutuksessa mukana olleet ♥  

Seuraavaksi näemme näissä merkeissä ehkä Tallinmäen Joulumarkkinoilla... Niin hyvän vastaanoton idea sai jo eilisen aikana, että kyllä kaikkeni teen, jotta tapahtuma saadaan järjestettyä. Siitä unelmoiden ja siihen uskoen...
 

4 kommenttia:

  1. Olisipa "työorjana" olo aina yhtä mukavaa;) Nainen,sinä olet tähti,Tallinmäen tähti,etkä hiipuva sellainen,joten varmasti Joulumarkkinat toteutuvat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne kaikista ihanista sanoistasi ♥, ne merkitsevät minulle paljon.

      Poista
  2. Jee, täältä kans ylistystä! Hianoo että meillä on sut!;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)