lauantai 7. marraskuuta 2015

Wanhojen kirjojen tuunausta

Tänään minulla oli kunnia osallistua Huittisten Wanhassa Pappilassa kirjojen tuunaus-tapahtumaan. Ohjaajana toimi kirjojen tuunauksen varsinainen asiantuntija Tarja Eklöf. En ole ennen käynyt kyseisessä Pappilassa, mutta voin vakuuttaa, että tulen siellä vielä vierailemaan, niin upea paikka on kyseessä. Suosittelen lämpimästi Pappilaa käyntikohteeksi, sekä tapahtumapaikaksi :D




Pääsin kiertelemään ja tutustumaan Pappilaan tarkemmin ennen tapahtuman alkua. Paikka on uskomattoman kaunis ja enemmän kuin loistava erilaisten tapahtumien keskipisteeksi. Kirjojen tuunaus sopi miljööseen mainiosti ja ihanien kaakeliuunien lämpö toi lähes romanttisen tunnelman päivälle (ja kuuman).

Olisi mukava päästä joskus Pappilaan ruokailemaan - nyt saimme nauttia kauniisti katetun aamiaisen askartelutilassa. Pappilasta löytyy ravintolan lisäksi myös ihana pikku puoti, jonka tuotteet ovat tarkasti valittuja. 





Tarja oli tuonut näytille lukemattoman määrän tuunaamiaan kirjoja. Vanhoista kirjoistahan saa tuunattua esim. kynttilänjalkoja, läppärinkansia, laukkuja, kelloja, himmeleitä, purkkeja jne. jne. Itse ihastuin yli kaiken Tarjan upeaan tarinalliseen kirjatuunaukseen, jossa seikkailevat minihahmot. Tarinat - ne vain edelleen vetoavat minuun :)








Harmitti kun en ottanut kameraani mukaan, jotenkin kännykällä ei tule kuvattua samalla lailla ja lopputuloskaan ei ole niin hyvä. Joten monta, monta ideaa jäi nyt kuvaamatta.

Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, en ole erityisen hyvä spontaanisuudessa. Joten tälläkin kertaa olin jo etukäteen miettinyt malleja, joita yritän päivän aikana toteuttaa. Harjoittelin jopa niiden tekoa kotona, että varmasti ymmärtäisin idean.

Toki pääsin myös kokeilemaan - Tarjan asiantuntevalla johdolla - yksittäisiä taitteluja; lehden, perhosen ja kukan muodossa. Omat mallini (netistä lainattuja) olivat enkeli ja sydän, joita voi ripustaa esim. ikkunalle, joulukuuseen tai lahjapaketteihin. 

Harvemmin (jos koskaan) tulee osallistuttua tällaisiin tapahtumiin ja olinkin yllättynyt päivän onnistumisesta todella hyvin. Tunnelma oli iloinen ja leppoisa, vaikka en ketään entuudestaan tuntenutkaan. Miljöö oli mielettömän ihana ja uusia ideoita sai roppakaupalla. 





Enkeleihin käytin vain paperia, liimaa ja joskus aikoinaan, varmaan Tiimarista ostamiani sydämiä, joihin saa ripustuslenkin. Sydämiin lisäksi ohutta rautalankaa ripustusta varten ja kirppikseltä ostamastani rannekorusta irrottamiani koristuksia. 

Kirjojen tuunaus on siis todella halpaa ja ekologista puuhaa. Kotona tyttäreni väsäsi ilman mitään ohjetta omia tuunauksiaan - ihan tosta vain. En voi kuin kadehtia hänen luovuuttaan. Omat sydämeni ripustin tikkaille valojen lomaan, enkelit odottavat vielä paikkaansa. Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijani :D




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirjoista saa tehtyä vaikka mitä :D. Meidänhän pitää perustaa askartelukerho ja tehdä vaikka myyjäiskamaa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)