Small Grey Outline Pointer -->

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Taidetta ja tunteita

Viime päivät ovat kuluneet tiiviisti Ruukinpuiston Taidelauantaita suunnitellen ja testaillen pop up-ravintolan menua. "Keep it simple" -lause kuvaa tulevan Taideaterian kokonaisuutta, kuitenkaan unohtamatta hyvää makua. Tervetuloa maistamaan ateriaa Tallinmäen ratasvajaan lauantaina 2.7 klo 11 alkaen.

Aistiunelmaa nimi pysyy myös ravintolan nimenä, sillä samassa tilassa minulla oli kesällä 2014 pop up-myymälä - kesänä jolloin upea Ruukinpuisto heräsi Ruususen unestaan. Tänä kesänä odotamme kävijöitä ennätysmäärin ja alueella on useita, uniikkeja taidenäyttelyitä, joihin pääset tutustumaan myös Taidelauantaina.

Taiteesta innostuneena päätin tänään käydä tutustumassa Vuojoen kartanon näyttelyihin. Kartano ei ole minulle entuudestaan tuttu - mitä nyt joskus olen käynyt pihalla kääntymässä autolla - joten vihdoin viimein sain itseni liikkeelle. Jo kartanon puutarha lumosi minut. Upea, hyvin hoidettu piha-alue toinen toistaan kiinnostavimpien ympäristöteoksien näyttämönä toimi täydellisesti.




Kartanon Ympäristökoru 2016 - näyttelyssä on mukana useita euralaisia/euralaislähtöisiä taiteilijoita, sekä tänä kesänä Ruukinpuiston kellotapuliin Aikäjätti-installaation pystyttävä Reetta Partanen. Reetan näyttely Ruukinpuistossa on avoinna 2.7-14.8 tiistaista sunnuntaihin klo 11-17. Reetta on paikalla kertomassa taiteestaan Taidelauantaina 2.7 klo 11-14. Reetan Vuojoen teoksista itse pidin erityisesti Mitä jos -veistoksesta. 



Huomasithan, että teoksessa on käytetty mm. parkittua kalannahkaa ja -pyrstöä? Nerokasta ja upeaa.

Kartanon piha-alueella on esillä uskomattomia teoksia laidasta laitaan. Euralaisen Sanna Saarisen omintakeinen tyyli vetoaa rouheudellaan ja järkähtämättömyydellään. Sannan yksi teos on mukana myös Ruukinpuistossa, osana Annette Juuselan Menneisyyden muotokuvia- näyttelyä. Alla olevat kuvat Vuojoelta.




En halua teille esitellä kuin osan upeista Vuojoen teoksista, sillä toivon jokaisen lukijan itse käyvän paikan päällä. Yksi Satakunnan parhaista kesälomakohteista taidesieluille :)


Jokainen kokee taiteen omalla tavallaan ja oman sielunsa silmin. Itselleni sykähdyttävin teos löytyi omenapuun katveesta. Luulin jo ettei teosta olekaan, kunnes astelin puun alle ja mitä sieltä löytyikään? Olen vieläkin aivan haltioissani ja teos sai minut niin hyvälle mielelle, etten unohda näkemääni pitkään, pitkään aikaan.

Kyseessä on Taru-Taina Noran Fröökynät kartanon puistossa. Niin ihana teos :)






Kartanon rakennukset ovat näyttäviä - päärakennuksen juhlavuus on ensiluokkainen ja miljöö kerrassaan upea. Uniikit teokset tuovat alueeseen tutustuvalle unohtumattomia fiiliksiä ja tunteita.

Reijo Paavilaisen Oasis


Itse rakastuin erityisesti Ullakkogalleriaan, joka tilana on aivan uskomaton. Ullakolla on esillä Pouta- teoksia, jotka yksinkertaisuudessaan ovat niin kauniita ja tilaan sopivia, etteivät sanat riitä kertomaan niiden vaikutusta katselijaansa. Edes kuvat eivät kerro puoltakaan totuutta. Teosten varjot ovat kuin yksi taideteos lisää.



Kiitos Vuojoen kartanolle ihanasta taide-elämyksesta :D. 

Viime vuonna myös Tapio Haapala osallistui kartanon Ympäristökoru- näyttelyyn omilla teoksillaan. Tapion Ruukinpuiston 3-osaisessa Läpikulku- installaatiossa pääset tutustumaan yhtenä osana nimenomaan Vuojoella olleeseen teokseen. Näyttely on avoinna 18.6-13.8 tiistaista sunnuntaihin klo 11-17 (juhannuksena kiinni). 


Kuvat Tapio Haapalan Ruukinpuiston kellarin näyttelystä

Taidelauantaina aukeaa myös Jyrki Siivosen Mansiki maitotuvas- näyttely maitokopilla. Näyttely on avoinna 2.7-6.8 tiistaista sunnuntaihin klo 11-17. 

Valjastallissa juhlitaan 150-vuotiasta Euraa Anu Sukasen lasten toiminnallisen 150 kertaa onnea!-näyttelyn merkeissä. Näyttely on avoinna 11.6-4.8 keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-14 ja 14.30-17 (juhannuksena kiinni). 






























Nähdään Ruukinpuiston Taidelauantaina :D

2 kommenttia:

  1. Upeita teoksia..Hyvää kesää Kirsi,kaikkien projektien parissa ja muutenkin!Sivujen ulkonäkökin on uudistunut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :). Hyvää kesää sinullekin, toivottavasti nähdään pian.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)