Small Grey Outline Pointer -->

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Sarka-sunnuntai

Sunnuntaina pistäydyin Suomen maatalousmuseo Sarkaan, Loimaalle. En ole ennen kyseisessä museossa vieraillut ja ajattelin yhdistää käyntiin etätehtävän tila-analyysista. Sattumalta museolla vietettiin Sarka-sunnuntaita, sisältäen Kansatieteellisiä filmejä Karjalasta sekä ilmaisen sisäänpääsyn.

Heti aulassa vieraat otti vastaan Alpo Jaakolan veistämä Leivänkantaja. Jaakola tunnettiin lempinimellä "Loimaan shamaani". Ei siis ihme, että puuveistos pysäytti minutkin :).




Museo oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, vaikka itseäni jäi vähän harmittamaan opastuksen puute - en oikein tiennyt minne kaikkialle olisi päässyt kiertelemään. Ja loppuvaiheessa huomasin kiertäneeni näyttelyalueen vastavirtaan, yllätys. 


























Jos aikaa olisi ollut enemmän, museossa sitä olisi saanut kulutettua vaikka kuinka kauan. Joka "pisteessä" kuului ja näkyi nauhoitettuja kertomuksia elämästä ennen vanhaan. Paljon oli myös toiminnallisia kohteita, esim. peltilehmä Pellikkiä olisi päässyt lypsämään ja pienoismalleihin sai erilaisia toimintoja, kuten ääntä, valoa ja liikettä. 





Jos sinua kiinnostaa maatalouden monimuotoinen historia, niin suosittelen tutustumista Sarkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)