Small Grey Outline Pointer -->

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vetovoimaa kulttuurista

Tänään kokoontui tosiaan Ruukinpuiston kehittämistyöryhmä Kauttuan Klubilla. Saimme kiertää mm. uudistetuissa hotellihuoneissa ja hyvältähän ne näyttivät. Klubilta saa lounaan lisäksi myös á la carte-annoksia maanantai-torstai-iltaisin. Itse pääsen nauttimaan Klubin lounaasta 24.9, sillä ilmoittauduin mukaan "Kulttuurista vetovoimaa paikan kehittämiseen - Alvar-seminaariin". Varmasti mielenkiintoinen päivä edessä :D.

Palaverissa keskustelimme mm. tulevista avoimien ovien päivästä, Ruukinpuiston nettisivuista, ruokaviikosta, retkipäivästä esim. Mathildedalin ruukkikylään sekä Joulun avauksesta. 

Itse sain taannoin idean (tosi hyvän omasta mielestäni - yllätys) liittyen joulun aikaan. Aiemmin oli puhetta esim. leima/arvontakortista, jolloin asiakas kävisi paikallisissa yrityksissä ja samalla siis osallistuisi arvontaan. Oma ideani on joulukalenteri, jonka luukuista paljastuisi paikallisten yritysten tarjouksia, menovinkkejä ym. Kalenteria voisi jakaa joulunavauksessa, joka toivon mukaan tänä vuonna on Ruukinpuistossa. Euralainen taiteilija, esim. Matti Laine, voisi maalata kalenterikuvan, omaan hauskaan naivistiseen tyyliinsä. Kalenteri olisi siis paitsi hauska, mutta se myös toisi asiakkaita paikallisiin liikkeisiin. Mitä mieltä olette?

Kuva Matti Laineen facebook-sivuilta


Moni on kysellyt minulta Joulumarkkinoiden kohtalosta ja mielelläänhän ne toteutettaisiin. Mutta ongelmana on tilojen saaminen. Tallinmäen idylli olisi aivan ykkösvalinta joulun aikaa ajatellen, mutta ainakaan vielä en ole saanut varmuutta siihen, että iso tallirakennus olisi sillon vapaana. Olen saanut muutaman vinkin muista mahdollisista tiloista, mutta edelleen pidän Ruukinpuistoa alueellisesti parhaana. Pian on kuitenkin saatava varmuus ja ruvettava toimeen, sillä enää on muutama kuukausi jouluun...

Työryhmä pohti myös Sepäntien, kellotapulin ja/tai tallirakennuksen valaisemista syksyn/talven aikana, esim. isoin lyhdyin. Kuulostaa oikein hyvälle. 

Kuten aina - "virallisen" palaverin päätyttyä, parhaat ideat ja ajatukset nousevat esiin pienemmissä ryhmissä. Mikä siinä onkin, että vasta silloin voidaan puhua vapaammin ajatuksistamme? 

Joka tapauksessa, jälkipuinnissa nousi esiin mm. Euraan kauan kaivatun, toimivan torin sijoittaminen Tallinmäelle. Viime kesäinen palaute toreista oli hyvä, joten minusta ajatus on erinomainen. Jatkuvuus/pysyvyys toisi alueelle enemmän kävijöitä ja pikku hiljaa tehtävä sinnikäs työ palkitsisi tekijänsä. Idyllinen sijainti olisi niin torimyyjille kuin asiakkaillekin elämys jo sinänsä.

Palavereissa tulee ilmoille aina loistavia ajatuksia ja ideoita, mutta on huomioitava myös se tosiseikka, että alueen toimijat ensisijaisesti keskittyvät omaan yritykseensä/työhönsä, eikä kenelläkään ole varmastikaan ylimääräistä aikaa kehittää ideoita toteuttamisasteelle. Mutta kuten viime kesä osoitti, paljon saatiin tapahtumia aikaiseksi ja lisää eloa Ruukinpuistoon. Tästä on hyvä jatkaa...



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)