Small Grey Outline Pointer -->

torstai 16. heinäkuuta 2020

Design-peli

Olen aina ollut innokas keksimään erilaisia pelejä ja kisoja. Johtuneeko sitten siitä, että olen itsekin hyvin kilpailuhenkinen, vai sitten yksinkertaisesti siitä, että se on kivaa.

Poikani täyttäessä tänä vuonna pyöreät 30 vuotta, suunnittelimme yhdessä vanhemman tyttäreni kanssa hänelle oman lautapelin, josta kuoriutui oikea Design-peli, sillä taiteilija Kari Kekki valjastettiin toteuttamaan pelin ulkoasu. Ja kuinka upea siitä tulikaan!


Peli toimii mukavana seurustelu/juomapelinä aikuisten ystävien kesken, eli kuuluu K18-kategoriaan. Testasimme pelin kulkua muutamaan otteeseen ennen Karin osuutta. Valtava työhän pelin kasaamisesta oli, mutta lopussa aina kiitos seisoo. Poikani pääsi yllätysynttäreillään pelaamaan peliä ystäviensä kanssa ja olemme jo yhdessäkin peliä pelailleet ja lopputulos on yllättävän hyvä.


Poikani "harrastaa" autoja, varsinkin vanhoja Fiestoja, joten pelin sisältö oli varsin selvä valinta. Pelilautana toimii autorata katsastuksineen, auto hajoaa-ruutuineen, romuttamoineen, tankkauspisteineen, sattumineen ja Jami-visoineen. Pelissä liikutaan tietenkin autoilla ja noppia on kaksi. Yksinkertaisimmillaan pelin voittaa se pelaaja, joka on ensin maalissa autollaan.


Pelin alussa jokaiselle pelaajalle arvotaan auto (kaikki ovat pojallani olleita tai nykyisiä autoja), joilla kaikilla on tietenkin hyviä, sekä huonoja puolia, jotka vaikuttavat pelin kulkuun. 

Koska kyseessä ovat vanhat autot, pelissä ne tietenkin voivat hajota ja jopa romuttua. Katsastusasemilla koetaan välillä yllättäviä hetkiä, kun auto meneekin läpi kertaheitolla tai pääsee sujuvasti ohittamaan koko katsastusaseman.


Tankkauspisteellä tietenkin tankataan, joskus jopa Pohjanmaan kautta. Sattuma-ruudussa nostetaan yllättävä sattuma-kortti ja Jami-visassa mitataan kysymysten/monivalintatehtävien/mielikuvituksen kautta Jami-tuntemusta. 




Jami-visasta sain pojaltani palautetta, kuten esim., että ei hän muista kuinka paljon painoi syntyessään... Muutama vastauskysely-viesti minulle ilmaantuikin pelin aikana. Jami muuten piti pienenä roskien syömisestä :D.

Aiemmin olen toteuttanut mm. muistijuomapelin, pääsiäispelin ja baarikierrospelin, mutta onhan tämä poikani peli aivan toisesta ulottuvuudesta, erityisesti ulkonäkönsä puolesta. Kaunis kiitos Karille. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)