"Jaksaakseen on opittava katsomaan,
kuuntelemaan tarkkaan,
josko jossain helähtäisi
jokin pieni sävel, lämmin sana,
hymyn häivä,
ruskojuova pilven raossa.
Ja on, on se siellä.
Aina se kuitenkin on. "
- Maaria Leinonen -
Perjantaina iski alakulo, johtuneeko sitten syksystä vai stressistä, kuka tietää :(. Yleensä iloinen minä hautautui melankoliaan ja sai tosissaan taistella salakavalia kyyneleitä vastaan (ikävä kyllä vähän pitää miettiä, milloin antaa kyynelille vallan - pääsääntöisesti itkeminen helpottaa). Ja yhtälöhän on se, että jos minä olen maassa, myös läheiseni ovat. Siksi olinkin vain helpottunut, kun sain olla lauantain ja sunnuntain yksin omine ajatuksineni. Läheisteni voi olla vaikea ymmärtää tunnetilojani, jotka siirtyvät pahaa aavistamatta (lue: ilman mitään varsinaista syytä) tilasta toiseen. Toki tiedän, mikä alakulon laukaisi, mutta se on vain osa kokonaisuutta. Olen oppinut elämään tunteideni vietävänä ja olen kiitollinen, että nykyään pystyn ne näyttämään, niin hyvässä kuin pahassa. Helpottaahan se muidenkin elämää, kun ei tarvitse miettiä millä tuulella milloinkin olen - sen kyllä huomaa ;). En aio esittää mitään muuta kuin olen. Tämä on elämäni, enkä elä sitä teeskennellen. Piste.
