sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tunnepurkauksia ja pahaa oloa

"Jaksaakseen on opittava katsomaan,

kuuntelemaan tarkkaan,

josko jossain helähtäisi

jokin pieni sävel, lämmin sana,

hymyn häivä, 

ruskojuova pilven raossa.

Ja on, on se siellä.

Aina se kuitenkin on. "

- Maaria Leinonen - 

 

Perjantaina iski alakulo, johtuneeko sitten syksystä vai stressistä, kuka tietää :(. Yleensä iloinen minä hautautui melankoliaan ja sai tosissaan taistella salakavalia kyyneleitä vastaan (ikävä kyllä vähän pitää miettiä, milloin antaa kyynelille vallan - pääsääntöisesti itkeminen helpottaa). Ja yhtälöhän on se, että jos minä olen maassa, myös läheiseni ovat. Siksi olinkin vain helpottunut, kun sain olla lauantain ja sunnuntain yksin omine ajatuksineni. Läheisteni voi olla vaikea ymmärtää tunnetilojani, jotka siirtyvät pahaa aavistamatta (lue: ilman mitään varsinaista syytä) tilasta toiseen. Toki tiedän, mikä alakulon laukaisi, mutta se on vain osa kokonaisuutta. Olen oppinut elämään tunteideni vietävänä ja olen kiitollinen, että nykyään pystyn ne näyttämään, niin hyvässä kuin pahassa. Helpottaahan se muidenkin elämää, kun ei tarvitse miettiä millä tuulella milloinkin olen - sen kyllä huomaa ;). En aio esittää mitään muuta kuin olen. Tämä on elämäni, enkä elä sitä teeskennellen. Piste.


Torstaina ja perjantaina koulussa piirrettiin. Tosin jouduin perjantaina lähtemään aiemmin kotiin sairaan tyttäreni luo. Päivät olivat tosi rankkoja, vaikka voisi ajatella, että piirtäminen on helppoa ja vain hauskaa. Mittakaavapiirtäminen ja sen oikean näkymän saaminen paperille on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Hajoittelemalla ja lisää harjoittelemalla se muuttuisi tietenkin helpommaksi.

Nyt keskellä syksyistä alakuloisuutta, tuntuu, että olen kasannut itselleni liikaa (aikaa)vaativia tehtäviä. Täydellisyyden tavoitteluni kostautuu aina välillä ja yksi opittava asia olisikin osata hellittää, antaa itselle anteeksi, mennä välillä matalamman aidan yli.

Ensi perjantaina oleva Mexico-fiesta on myös vähän stressannut minua. Luultavasti olen silloin muutaman tequilan nautittuani jo "kaikkeni antanut"... Onnekseni aika alkaa loppua ja minun on pakko karsia tekemistä juhlien suhteen. Eli peruutan meksikolaisen stripparin, jätän askartelematta puolitoista metriset kaktukset ja ompelematta ponchon sekä rimpsuhameen. 

Tänään vihdoin sain aikaiseksi vähän siistiä johtoarmeijaa, joka koristaa tekemääni hyllykköä. Kärsivällisyys kun ei ole parhain puoleni, niin luultavasti tekemäni vippaskonstit mm. jeesus-teipillä eivät pidä aamua kauemmaksi. Mutta onhan se nyt parempi. En huomannut ottaa ennen-kuvaa, mutta lopputulos on tämä (antennijohto on edelleen liian lyhyt ja jatkojohto aivan kaamea):

  

Tähän loppuun haluan linkittää vielä Cheekin biisin, joka koskettaa. Vaikka itselläni ei nyt olekaan kuin ohimenevää pientä alakuloa, tiedän, miltä tuntuu kun elämä potkii päähän ja on vastoinkäymisiä, joista ei tunne selviävänsä. Muista, että emme ole täällä yksin -  puhuminen ja ne tunteenpurkauksetkin auttavat. Tähän kohtaan iso kiitos omille ihanille "terapeuteilleni". Love you.

Muista myös, että yksikin pieni ele tai huomionosoitus läheisellesi voi pelastaa.


2 kommenttia:

  1. Mullakin oli perjantai ihan kaamea! Tuntui pahalta kun piti myöntää itselleen, etten ole siinä kunnossa, että voisin lähteä ajamaan kouluun. Mies vei lapset aamulla tarhaan ja kun tuli takaisin niin mä vaan istuin meidän sängyn laidalla ja itkin. Itkin kun sattui ja sattui vielä enemmän kun itki. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta kipu vai se, että tunsi itsensä ihan luuseriksi kun joutui jäämään kotiin vaikka olin niin hehkuttanut kuinka koulussa on kivaa! Toivottavasti ensi viikko on meille kummallekin parempi <3

    VastaaPoista
  2. Uskon vahvasti, että parempi viikko on tulossa - Rauhalankin suhteen (?). Toivottavasti paranet pian. Voimia Kirsi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)