Small Grey Outline Pointer -->

perjantai 18. lokakuuta 2013

Olet arvokas!

"Elinikä on juuri tarpeeksi pitkä aika tehdä jotakin arvokasta. Jos aloitat nyt."

  -Charlotte Gray-

Tämän viikonlopun teema on: olen arvokas. Eli keskityn nyt itseeni, omaan ja yhteiseen laatuaikaan rakkaitteni kanssa. Ja pariin etätehtävään...

Tuunatut tölkit




Tämä päivä kului ensin vanhempainvartissa, jossa oli ilo käydä koska opettajalla ei ollut kuin kehuja tyttärestäni. Koulun jälkeen lähdimme ostoksille, tarkoituksena ostaa tytölle muutamat housut. No joo, tuli housujakin, mutta paljon kaikkea muutakin - huh huh. Se niistä "ylimääräisistä" rahoista. Törmäsimme kaupassa (tai oikeastaan kuulimme) myös opiskelukaveriini Anneen, joka omalla pirteydellään antaa niin paljon myös muille.

Tänään pitkästä aikaa nukuin päiväunet - sekin on välillä oikein luksusta. Vetää peitto korville, painaa pää pehmeään tyynyyn ja päästä matkalle unimaailmaan. Mikä nautinto.

Huomenna pääsen oman rakkaani kainaloon. Kaivoin esille unohduksissa olleet "hepeneet", joihin aion sijoittaa arvokkaat makkarani ja viettää helliä hetkiä hitaasti nautiskellen. Olen arvokas. Juuri tällaisena. Niin kuin sinäkin olet ♥.  

 

2 kommenttia:

  1. Tosiaan jos mua ei työpaikalla ole nähnyt niin kuullu on aivan varmasti =) Olemme arvokkaita,muistetaan se!!
    Laatuaikaa Lauantaina,kuulostaa hyvältä! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)