Small Grey Outline Pointer -->

lauantai 3. tammikuuta 2015

Pikkuruinen mörkö sisälläni

"Työ ei ole sitä mitä teet elääksesi. Työ on sitä mitä teet elämälläsi."

Uusi vuosi on alkanut kohdallani vähän apeissa merkeissä, jonka mörkö otti vallan joulupäivänä. Loppuvuosi oli yhtä lentoa markkinoiden ja joulun kanssa, joten tohinaa riitti. Yhtäkkiä ei ollutkaan mitään suunniteltavaa, ei tapahtumia, ei töihin lähtöä, ei opiskelua, eikä lasten/ystävien vierailuja. 

Vaikka en olekaan ikinä tehnyt työtä rahan takia, enkä päivääkään työtä, mistä en pitäisi, työ antaa sisältöä elämään. Se rytmittää arkea ja saa vapaan tuntumaan juhlalta, odottamisen arvoiselta. 

Onneksi omaan hyvin positiivisen luonteen ja välillä harmittavatkin ruusunpunaiset silmälasit, joiden läpi katsoessani ankeus saa uskomattomia käänteitä ja asiat/ihmiset saavat aivan eri sisällön kuin todellisuus onkaan. Mutta mistä löytää oikeasti töitä, uusia haasteita ja sisältöä elämään?

Kuva: etsy.com




Olen kiitollinen uudesta ihanasta kodistani, läheisistäni ja optimististani, joka jaksaa herätä joka aamu uudelleen, mutta silti pikkuruinen mörkö sisälläni muistuttaa, että jotain puuttuu.

No tunnustettakoon, että onhan minulla suunnitelmia (tietenkin) ja unelmia tulevaisuuden suhteen, mutta rohkeus (heikko kohtani) puuttuu.  

Pikkuruinen mörkö on selätetty jo useita, useita kertoja elämässäni ja asioilla on tapana järjestyä parhain päin. On vain luotettava itseensä ja oltava kiitollinen siitä, mitä jo on. 

Vielä on paljon esim. kotini sisustukseen liittyvää puuhaa (nollabudjetilla tosin). Olen ylpeä omasta kodistani ja sen erikoisuuksista. Yllättävistä uusista asukkaista kaunis kiitos Annettelle, joka lahjoitti Marian ja Joosefin luokseni, ympärivuotisesti. Tervetuloa kotiin.

 Maria ja Joosef, sekä vierailulla ollut poikani Jami




6 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta sulle + Marialle ja Joosefille :D

    VastaaPoista
  2. Rohkeasti vain eteenpäin kohti uusia unelmia♥Olen tässä pitkillä vapailla kyllä huomannut että tarvitsen sitä tiettyä arkista rytmiä..toivottavasti töitä on jatkossakin,pidetään peukkuja sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ♥. Onneksi sovittiin yhteistä kivaa, mitä odottaa...

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin. Tuon Marian ja Joosefin olisin kotiuttanut myös meille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ♥. Oikein ihanaa ja antoisaa vuotta 2015 sinulle ja perheellesi.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)