Ihana ja nautinnollinen (tunteikas) viikonloppu kului taas liian nopeasti.
Tein rakkaalleni perjantaina isänpäiväkakun, vaikkei hän isä olekaan. Hän on kuitenkin hyvin tärkeässä roolissa pikku perheessämme ja halusimme tyttäreni kanssa muistaa häntä kakun ja lahjan muodossa. Tyttäreni vietti viikonloppunsa pappansa seurassa, joten saimme taas nauttia mieheni kanssa kahdenkeskisestä laatuajasta.
Kakussa olevat enkelit kuvaavat minua ja tytärtäni - ei välttämättä aina ihan totuudenmukaisesti, mutta pyrkimys siihen on. Veimme (rakkaani kanssa) pienen palan kakkua myös eräälle tärkeälle miehelle, joka on aina auttanut minua hädän hetkellä. Kaunis kiitos näistä kaikista vuosista.
Yritetään muistaa olla enkeleitä toisillemme - arkenakin. Vaikka välillä mieltä painaa ja suututtaa, niin koskaan ei saisi jättää asioita selvittämättä. Riitelykin on parempi vaihtoehto, kuin jättää paha mieli hautumaan sydämeen. Ei saa pelätä näyttää tunteitaan, ei hyvässä, eikä pahassa. Ja itkeminen helpottaa - varsinkin jos lähellä on olkapää, johon voi turvautua.
Tänään kävimme mieheni isän haudalla viemässä kynttilän. Itse muistelen omaa isääni (jonka menetin 9-vuotiaana) aina välillä ja itkuksihan se aina muuttuu, kuten nytkin. Matka hänen haudalleen on pitkä ja joskus päätinkin, etten siellä vieraile. Mielestäni edesmenneitä rakkaita voi muistaa ilman haudalla käyntiäkin. Vaikka kyllä näin vanhemmiten olen alkanut perua joitakin ajatuksiani ja vaikka en kuulu kirkkoon, enkä usko Jumalaan, niin aion esim. jouluna mennä jumalanpalvelukseen. Onhan siinä oma viehätyksensä ja tunnelmansa. Annetaan ihmisille toivoa ja uskoa siihen, että on olemassa jokin korkeampi taho, joka päättää kohtalomme. Oma vakaumukseni on se, että ainoa, keneen voi uskoa, on minä itse.
 |
| Kuvan ristit eivät liity tekstin henkilöihin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)