Small Grey Outline Pointer -->

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jouluviesti

Kiirettä on pitänyt, niin muuton, kuin tapahtumienkin suhteen. Uusi koti on vielä kuin räjähdyksen jäljiltä ja valmista olisi saatava viikonlopuksi, kun juhlimme perinteisiä pikkujouluja tyttöjen kanssa.

Aika kuitenkin tuntuu kulkevan Ruukinpuistossa verkkaisemmin ja Sepäntie tuntuu sydämen kodilta kaaoksesta huolimatta. Parin viikon päästä on siis lyhyt matka Tallinmäen joulumarkkinoille. Vielä riittää puuhaa markkinoiden suhteen ja pikkujoulut starttaavatkin askartelun sekä pohjakarttojen merkeissä...

Keskiviikkoisessa Alueviestissä oli lyhyt juttu markkinoista ja tiistaina pääsemme vielä Alasatakunnan toimittajan haastateltaviksi. Kerro sinäkin tutuillesi tapahtumasta ja jaa kutsuja esim. Facebookissa


lauantai 8. marraskuuta 2014

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Aika kuluu kuin nopeutettuna ja päässä pyörivät ideat kasaantuvat yhdeksi suureksi möykyksi, häiriten jälleen öisin unen saantia. Joulunavaukseen liittyvät tehtävät, Tallinmäen Joulumarkkinat ja edessä oleva muutto idylliseen Ruukinpuistoon odottavat jotain tapahtuvaksi. Ja jälleen kerran tuntuu, etten saa mitään konkreettista aikaiseksi.

Lohduttaudun ajatuksella, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ja tiedän, että kaikki valmistuu ajallaan. Ehkä edellisenä yönä ennen H-hetkeä, mutta kuitenkin. 

Alla olevat kuvat ovat kaikki Sepäntieltä, Kauttuan Ruukinpuistosta - tulevalta kotitieltäni
   
Kauttuan Klubi



























keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pieni pala Mikkeliä

Syyslomaviikolla päätimme nuorimman tyttäreni kanssa matkustaa Mikkeliin vanhempien lasteni luokse ja katsomaan tietenkin myös pojanpoikaani . Pieni loma tulikin tarpeeseen ja parin päivän irtiotto arjesta antoi uutta virtaa. Kaiken kruunasi vielä "pikkujouluharjoitukset" ihanien ystävieni kanssa loman päätteeksi.

Vaikka aikoinaan itse asuinkin Etelä-Savossa, en ole koskaan käynyt Kenkäverossa, joten piipahdimme katsomassa kaunista pappilamiljöötä vähän tarkemmin.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Jouluvisioita

Perjantaina kokoonnuimme äänekkään, räväkän ja toimeliaan naisporukan kanssa ideoimaan Tallinmäen Joulumarkkinoita, jotka ovat lauantaina 13.12 klo 11-15. Miljöönä Ruukinpuiston alue on mitä idyllisin joulumielen tuoja ja ehdottomasti paras paikka niin Joulunavaukselle kuin Joulumarkkinoillekin.

Tänä vuonnahan myös Joulunavaus on Ruukinpuistossa lauantaina 22.11 klo 11 alkaen. Joulunavauksen hoitaa tuttuun tapaan Euran Yrittäjät ja luvassa on ohjelmallinen tuokio joulun odotukseen. 

Kuva: Harri Nurminen
 

torstai 9. lokakuuta 2014

Perusturvaa jokaiselle

Tiistaina lukiessani paikallislehdestä yleisönosastokirjoituksen euralaisten kehitysvammaisten vanhemmilta, päädyin kirjoittamaan oman mielipiteeni Euran Toimintakeskuksen ja varsinkin päivätoiminnan tulevaisuudesta. Asia koskettaa minua hyvin paljon, onhan kyse lähimmäisistäni ja heidän huolenpidostaan. Muistathan, että kyse on myös sinun lähimmäisistäsi


lauantai 4. lokakuuta 2014

Ruukinpuiston tunnelmissa

Itselleni erittäin tärkeäksi muodostuneen Kauttuan Ruukinpuiston kehittäminen jatkuu ja tänään alueella oli avoimet ovet yhdeksässä kohteessa. Kaunis syksyinen ilma sai liikkelle väkeä niin autoilla, pyörillä kuin kävellenkin. Aivan loistava tapahtuma ja päivä. Kiitos järjestäjille

Kierrokselle osallistunut opas :)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Visujengi tuulettaa

Torstaina Visujengi oli koolla viimeistä iltaa, saadessamme todistukset vuoden mittaisesta koulutuksesta. Lupasimme pitää yhteyttä ja tavata toki jatkossakin, niin loistava porukka on kyseessä. Ja senhän näkee kuvastakin, vai mitä?

On ollut ilo tutustua teihin kaikkiin upeisiin Visuihin

Postauksessa olevat kuvat: Kari Kekki (tai Karin kamera opettajamme hyppysissä)