Small Grey Outline Pointer -->

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tarinoita maalta

Ensimmäinen viikko myymälässä meni kuin siivillä - enää kolme viikkoa aukioloaikaa jäljellä ja jo nyt takana muutamat haikeat hyvästit. Myymälässä vaihtuu kädentaitajia viikoittain ja luopuminen näistä ihanista ja taitavista osaajista on yllättävän vaikeaa. Kyyneliltä en siis ole taaskaan välttynyt :D

Asiakkaat ovat löytäneet tiensä myymälään kivasti ja Maalaistori oli oikein onnistunut. Paikalla olleet eläimet ja ponitalutus toivat paikalle runsaasti lapsiperheitä. Tunnelma oli jälleen leppoisa ja äänitehosteina toimineet lampaiden määkimiset sekä kukon kiekaisut toivat ilon mielelle... Voiko parempaa musiikkia toivoakaan?

24.7 on jälleen Maalaistori, jonne mukaan ovat luvanneet tulla Sepi-poni sekä kotieläimiä Yli-Antolan tilalta






Päivät myymälässä ovat olleet pitkiä, mutta antoisia. Iltaisin on edessä vielä monet muut, markkinointiin, päivityksiin ja yhteydenottoihin liittyvät asiat. Paljon, paljon enemmän toivoisin voivani tehdä myymälääni liittyen, mutta tosiasia on se, ettei aika yksinkertaisesti riitä ihan kaikkeen. 

Paljon olen saanut kiitosta tekemästäni työstä, mutta yksin puurtamisessa on se huono puoli, että töitä on vaikea delegoida kenellekään ja on niin monia asioita, mitä pitää hoitaa omien voimavarojen rajoissa, ettei yksinkertaisesti pysty kaikkeen. Parhaani yritän ja toivon, että se riittää. Markkinointi on myös lähes kokonaan puskaradion varassa, sillä koska en työstäni saa palkaa, ei minulla ole varaa maksullisiin mainoksiin. Jakakaahan rakkaat lukijani siis edelleen tietoa myymälästä ja tapahtumistani. Kiitos :)

Huomenna Tallinmäellä on SuomiAreena ja paikalle odotetaan runsaasti väkeä. Ohjelmaa on klo 12-17 ja tilaisuden juontaa Tomi Einonen. Tervetuloa mukaan!

Torstaina ilatorilla klo 17-20 on Kirppistori, jonne sinäkin voit tulla myymään tai ostamaan "turhakkeita" asenteella: "toisen romu on toisen aarre". Myyntipaikan voit varata minulta.

Myymälässä on esillä tuotteita laidasta laitaan. Kuvia myymälästä ja tuotteista löytyy facebookista. Vaihtuvuus on nopea, joten parhaiten näet tuotteet paikan päällä. Esim. alla olevien kuvien tuotteita esillä enää kaksi päivää. Ja arvatkaapa vaan, tekisikö mieli itse ostaa jokaiselta myyjältä jotain?


Kiertelevä Kettu


Visualistiksi kun tässä kerran opiskellaan, niin muutama esillepano on tullut itsekin tehtyä. Hippapuvun tuotteet tulivat minulle postitse ja päädyin laittamaan ihanat tuotteet esille hieman eri tavalla... Ajatuksissa tietenkin tarina :)





Desing Arja Aallon tuotteiden esillepano on myös käsialaani. Arja kävi itse tuomassa upeat korunsa ja kirjalaukkunsa, sekä rekvisiittaa, joiden pohjalta toteutin simppelin ja selkeän pöydän.  Kirjalaukut laitoin esille itse toteuttamaani heinäseiväsnaulakkoon. Vähänkö oon ylpee, että kerrankin toteutus onnistui ideaan nähden hyvin :D





Huomenna ennen tohinan alkua aion vielä laittaa esille Mirja Leppäsen miniatyyritaiteita, niistä kuvia lähiaikoina. 

Vielä tänään on päivitettävä myös näyttötutkintoblogia, joten koneella menee rattoisasti puoleen yöhön. Olenkin päättänyt, että kun myymälä sulkeutuu, en tee hetkeen yhtään mitään :). Miesystäväni kyllä sanoi, että ei varmasti mene kauaa kun saan taas jonkin idean... Hmmm, saattaa olla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)