Small Grey Outline Pointer -->

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Alvar Aallon kädenjälki

Viime viikko kului mukavasti hyvän ruoan, kulttuurin ja matkailun merkeissä. Tiistaina pokkkesimme Kauttuan Klubin terassille nauttimaan paitsi älyttömän hyvistä hirviburgereista, niin ennen kaikkea upeasta maisemasta. Harvemmin on tullut käytyä "hampparilla" näin kauniissa miljöössä. Ja vielä ihan naapurissa :)




Terassilta jatkoimme Teatterimäelle katsomaan Pyhäjärvi-Teatterin Harmaat pantterit näytelmää, joka jaksoi viihdyttää ja liikuttaa itseni jopa kyyneliin asti (mikä tosin ei ole vaikeaa). Näytelmän hahmot Kikka Natunen (Fanni Salomaa) ja Maija Orava (Erika Kytömaa)  kävivät jo Taidelauantaina esittäytymässä Tallinmäellä ja täytyy myöntää, että molemmat tytöt loistivat rooleissaan.



Keskiviikkona pakkasimme kyytiin tytöt ja suuntasimme Kouvolaan. Myös vanhemmat lapseni ja pojanpoikani Mikkelistä saapuivat Tykkimäelle ja vietimme huvipuistossa koko iloisen päivän. Alun perin olin ajatellut vuokrata mökin Tykkimäeltä, mutta vapaita mökkejä ei ollut, joten päädyimme majoittautumaan kahdeksi yöksi Jaalaan, Kimolan kylään, Ilonojan kartanon rengintupaan. 

Ihana kylä ja viihtyisä tupa upeassa maisemassa, mitä muuta voi toivoakaan?





Kesäinen lämmin sadekuuro ja koko taivaan kattava sateenkaari toivottivat meidät tervetulleeksi kartanon maisemiin. 




Upeat hirsiseinät, narisevat lattialankut ja pienet, kivat yksityiskohdat tuvassa kertoivat omaa tarinaansa. Jokirannassa lampaiden käyskentely, heinät seipäällä ja makasiinin kahvilapuoti loivat kiireettömän lomatunnelman.





Torstaina pienien vastoinkäymisten saattelemana pääsimme mieheni kanssa tutustumaan Ankkapurhan kulttuurikeskukseen. Tytöt viettivät ajan huvipuistossa meidän kiertäessämme täysin erilaista puistoa.

Sattumalta löytämäni Ankkapurha herätti mielenkiintoni nimenomaan Alvar Aallon suunnittelemien asuinrakennusten takia, joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tietoinen. Koska omassa Ruukinpuistossani on useita Aallon rakennuksia, halusin ehdottomasti tutustua myös Inkeroisten Tehtaanmäen asuinalueeseen.

Mestaritalot ovat Aallon suunnittelemia, 1937 rakennettuja paritaloja.

Insinööritalot ovat myös vuodelta 1937, kuvassa Mäntylä.


Samoin vuonna 1937 rakennetut Tervalinjan rivitalot ovat väritykseltään tummia. 

Isännöitsijän talo, Majurinmäki, on rakennettu vuonna 1946 ja on myös tummanpuhuva, mutta monimuotoisempi kuin yllä olevat rivitalot. Upea, vai mitä?

Myös Tehtaanmäen koulu on Aallon käsialaa, vuodelta 1939. Vielä vuosina 1950-56 alueelle on rakennettu Aallon suunnittelemat Arava-kerrostalot. 

Uskomatonta, kuinka taitava ja moderni arkkitehti Aalto onkaan ollut. Aallon rakennuksista itselleni on kuitenkin rakkain kotini yläpuolella uljaana ja ryhdikkäänä seisova Terassitalo. Vaikka en olekaan varsinaisesti Aalto-fani, on hienoa löytää aina uusia kohteita, joiden suunnittelusta on vastannut kansallisarkkitehtimme.

Kotimaan matkailu, kulttuuri ja näiden kehittäminen on tietenkin lähellä sydäntäni ja siksi pyrinkin aina löytämään uusia mielenkiintoisia kohteita, joiden avulla voin kehittyä niin ihmisenä, kuin tapahtumanjärjestäjänäkin. Ankkapurhassa ihastuin mm. Makasiinikahvilan Arabian kuppeihin, joita olikin käytössä aikamoinen määrä, selkeisiin opastekyltteihin ja Anjalan kartanon leikkihuoneeseen.




Vaikka Säteri-kartano itsessään vaatisi jo hieman ehostusta, puutarha oli upea riippumattoineen ja kesäteattereineen. 



Tähän loppuun vielä kuva Hinnerjoen museolta, jossa esillä on 1500 kuppiparin kokoelma. Kuvitelkaa - 1500 upeaa kuppia :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)