Small Grey Outline Pointer -->

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Aistiunelmaa Pop Up-myymälä

Tänään koulussa aiheena tekijänoikeudet, mitä onkin hyvä välillä pohtia, esimerkiksi kuvien kopioimiseen ja musiikin  linkittämiseen liittyen. Itsellänikin on tästä opittavaa. Varminta olisi aina käyttää vain itse ottamia kuvia, mutta aina se ei tietenkään ole mahdollista. Tällöin on syytä valita kuvia, joita on lupa käyttää.

Kuva Kauttuan veturihallilta





Loppupäivä kului blogien päivittämisillä. Itse tein uuden blogipohjan näyttötutkintoa varten. Sinne kerään ideat ja suunnitelmat tulevaa koitosta varten. Kyseinen blogi tulee olemaan vain tutkinnon arvioijien nähtävilläHe pystyvät näin seuraamaan tutkinnon suorittamistani reaaliajassa.

Pian saan siis päivittää kolmea blogia, sillä suunnitelmissani on tehdä oma blogi myös tulevalle Pop Up-myymälälle. Tänään päätin - tai oikeastaan pitäydyin koko ajan mielessäni olleen - myymälän nimen. Eli  kaikki opiskeluuni liittyvä linkittyy tavallaan yhteen, 5.7.2014 avattavan AISTIUNELMAA Pop Up- myymälän muodossa. 





  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)