Small Grey Outline Pointer -->

torstai 27. helmikuuta 2014

Jännityksestä toiseen

Tänään pääsimme yhdestä jännityksestä eroon, kun esittelimme mielikuvitukselliset messuosastomme. Itselleni osunut yritys oli siis Globe Hope ja rakensinkin osaston tuunatun jäte/vaihtolavan ympärille. Opettaja vei - se ryökäle ;)- piirustuksemme ja muun materiaalin arvosteltavakseen, joten laitan kuvia suunnitelmastani myöhemmin. Suunnitteleminen oli kyllä kivaa (paitsi budjettien ym. tylsien teknisten ominaisuuksien miettiminen), vaikkakin suuritöistä. 

Mallina toiminut vaihtolava
 

Esittäminen on aina jännittävää, eikä siihen tunnu koskaan tottuvan. Koulussa esiintyminen on vähän helpompaa, kun kaikki olemme jo tuttuja keskenämme. Toista on ilmaista itseään, ilman änkytyksiä, vieraiden edessä. Tästä sain kokemusta jälleen eilen, kun kävin tutustumassa Ruukinpuiston mahdollisiin tiloihin. Miten vaikeaa onkaan saada asiansa sanottua, niin kuin tarkoittaa ja niin, että kuulija sen ymmärtää samoin?!

Suurin jännitys huipentuu huomis-illalle, kun esitän ideani Pyhäjärvi-instituutilla, minulle täysin tuntemattomille ihmisille. Mutta eiköhän näistä hengissä selviä. Peukkuja toki tarvitaan edelleen...

Jännittävät tilanteet ovat usein kuitenkin kuin unta, jälkeenpäin ei muista mitä on tullut sanottua ja miten kaikki on sujunut. On vain helpottunut, että tilanne on ohi ja huomaa pystyvänsä hengittämään. Toivoen, että kuulijoille on jäänyt edes jotain (mieluiten positiivista) mieleen. Tuntea olevansa oikea, kuuluvansa "tarinaan". Tähän liittyen loppuun sopiva kappale: 

 

5 kommenttia:

  1. Mahtava yritys,mahtava suunnitelma,mahtava esitys :D
    Tsemppiä huomiseen,hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Anne :). Oma esityksesi oli myös hyvä, vaikka tiedän, että olisit "himoinnut" mun yritystä ;). Antoisaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. No niin himoitsin,mutta jos ei mulle niin sitten sulle;D

    VastaaPoista
  3. Mää muistan yhden jännittävän tapauksen ala-asteelta asti. Sen jälkeen on meikäläisen suhtautuminen esiintymiseen ollu vähä vastahakoista. Kunnon trauma siis...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, olisikohan jo aika jättää se taakseen :). Saat kertoa tarinan trauman takana kun nähdään...

      Poista

Kiitos kommentistasi :)