Small Grey Outline Pointer -->

perjantai 17. tammikuuta 2014

Haavemateriaaleja

Kouluviikko ohi ja edessä pidennetty viikonloppu. Eskimopukeutuminen vähän haittaa rentoutumista - kodissani ei toimi kuin kaksi patteria ja on pikkasen kylmä :(. Talonmies tulee irrottamaan loput kaksi patteria tiistaina ja vie ne huuhdeltaviksi. Onneksi saan rakkaani huomenna lämmittämään ♥.

Keskiviikko oli tosiaan vapaapäivä, joka osittain meni piirtäessä näyteikkunaluonnosta valmiiksi (hyvissä ajoin siis). Eilen ja tänään opiskelimme materiaalioppia. Niin paljon asiaa ja vain vähän aikaa. Kävimme tutustumassa erilaisiin materiaaleihin Pintopuussa ja Veikon Värissä. Molempien yritysten tarjonta sai aikaan lisää haaveita omaan taloon ja sen sisustukseen. Alla olevaan Uhtua Designin kelopuusaunaan kelpaisi mennä lämmittelemään ;)


Kuva: Uhtua Design



Kotona minua odotti (kylmyyden lisäksi) kirje Työ- ja elinkeinotoimistosta. Yleensä nämä kirjeet (kuin myös muiden virastojen) eivät enteile mitään hyvää, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Kirjeen mukaan minulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Tässä onkin selvittelemistä sitten maanantaina... No, ainakin tapahtui hetkellistä lämpeämistä, kun ketutuskäyrä nousi korkealle.

Enivei - oikein ihanaa ja antoisaa viikonloppua kaikille :).

4 kommenttia:

  1. Voi ei,että nuo toimistot osaa lähetellä noita ilouutisia just viikonlopuksi ettei vahingossakaan voi asialle mitään tehdä,pistää kiukuttamaan!Kaikesta huolimatta nautinnollista viikonloppua!:)

    VastaaPoista
  2. Noi on TODELLA syvältä tollaset kirjeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on :(. Ja aina onnistuneesti pilaamaan viikonloppua.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)