tiistai 28. tammikuuta 2014

Iloa työhön, iloa asenteisiin

Tänään esittelimme asiakastilaisuus-suunnitelmamme. Kyseessä oli siis mielikuvituksellinen harjoitus, vaikka kaikki suunnitelmat olivatkin toteuttamiskelpoisia. Jokainen esitys oli erilainen, mikä toi uusia näkökantoja ja ideoita tuleviin, ehkä niihin oikeisiin, tilaisuuksiin.

Oma tilaisuuteni oli työhyvinvointipäivä. Tilaisuus piti suunnitella hyvin kokonaisvaltaisesti ja suunnitellen kutsusta itse tapahtumaan. Suunnittelin ja toteutin esitteen (jonka taitteluun ei taaskaan meinannut logiikka riittää), kutsun (cd:n muodossa), osallistumistodistuksen sekä muutaman tunnelmakuvan. Käytin suunnitteluun erinäisiä apuohjelmia, mm. publisheria. Visuaalisesti yritin pitää materiaalin yhtenäisenä, värimaailman kautta.







Suunnittelin myös päivän ohjelman ja menut. Sekä tietenkin mietin, kenelle tilaisuus järjestetään, tilat sekä kuljetukset. Logon suunnittelin netistä löytyvällä ilmaisella ohjelmalla, joka tietenkin maksaisi, jos sen haluaisin käyttööni rajattomasti ja eri skaaloilla. Mielestäni logo ja siihen liittyvä teksti onnistui ihan hyvin. Löysin omenasta monta yhtymäkohtaa yksilön hyvinvointiin ja oman elämän hallintaan.

Kuva power point-esityksestäni - teksti oma





Tilaisuutta oli mukava suunnitella, vaikka aikaa olikin vain vähän. Parannettavaa toki olisi jälleen ollut, niin kuin aina. Huomenna minulla on tapaaminen kahden serkun kanssa, liittyen kesällä pidettäviin serkusten tapaamiseen. Eli nyt ihan oikeaa haastetta :).

Tämä postaus on muuten blogini sadas, jee. Juhlat pystyyn!

8 kommenttia:

  1. Toi on hieno suunnitelma kerrassaan ja väri on makee ;)

    VastaaPoista
  2. Oli oikein kattava ja toteutuskelpoinen suunnitelma, hyvä Kirsi! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa Kirsi!Harmittaa kun en päässy kuunteleen esityksiä enkä esittään omaani:(
    vaikka erityismaininta kiitettävät ois kyllä multa jääny saamatta :D
    Noh,lähetin kuitenki esityksen Monikalle,jos vaikka saisin ees jonku arvion :DHope so!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva kuulla esityksesi Anne :). Ihan varmasti kiitettävä napsahtaa. Hyvää viikonloppua - maanantaina sitten taas tositoimiin...

      Poista
  4. Ei se mun mitenkään erikoinen ollut vaikka itse olin tyytyväinen,eli et missannut paljoa ;)
    Maanantaina tositoimiin,kiva päästä tekemään vaikka ilman suunnitelmaa :D Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)