Small Grey Outline Pointer -->

tiistai 14. tammikuuta 2014

Luovasti ikkunalla

Talvi on vihdoin tullut, mikä jakaa mielipiteitä. Oma Opelini ei ainakaan pitänyt yht'äkkisestä kylmyydestä ja päätti ettei avaa oviaan - ennen kevättä ;). Ja kyllä kieltämättä eilen aamulla teki mieli myös itse kömpiä takaisin peiton alle, kun availimme ovia, naapurin setien kanssa, 20 asteen pakkasessa...

Näyteikkunaprojektia varten talven ja lumen tulo oli kuitenkin juuri oikein ajoitettu. Ennen joululomaa ideoimani ajatus somistuksesta sopi kuin sopikin ajankohtaan. Ikkunalla olevat luistimet ja muutenkin talvinen teema ei oikein olisi onnistunut harmaaseen sadesäähän. 


 
Luovat Langat näyteikkunaa oli mukava lähteä suunnittelemaan, sillä omistajalla on hyvin samantapainen ajatus- ja toteutusmaailma kuin itsellänikin. Halusin kunnioittaa hänen valitsemaansa kaunista tyyliä. "Siitä se ajatus sitten lähti." Rakensin näyteikkunaidean tarinan ympärille ja toin ikkunaan itse neulomiani jää/lumikukkia (hyvin rajallisilla käsityötaidoilla). Omistajan ilmeisestikin suuresta aarreaitasta löytyneet kehykset olivat viimeinen silaus. Toisesta askartelin hinnaston ja toinen päätyi reunustamaan peiliä, joka kuvastaa jäistä luistinrataa.



Johtoajatukseni oli löytää taustalle katseenvangitsijaksi tapettia. Alkuperäinen ideani oli etsiä todella näyttävä designtapetti, mutta en ollut varautunut ajallisesti ja se jäi haaveeksi. Lopulta se olikin vain hyvä, sillä valitsemani tapetti on täydellinen ja sopii mielestäni teemaan loistavasti. 

Ajatuksissani ja mielikuvissani ollut idea muuttui hieman demonstroidessani näyteikkunaa kotipöydälläni. Suunnittelu on minulle kaiken a ja o, enkä mielelläni tee mitään ilman kunnon valmisteluja. Hyvä puoli tässä on se, että itse lopputuloksen tekeminen sujuu nopeasti ja voi ajoissa varautua suunnitelma b:llä. Toisaalta olen edelleen huono toimimaan spontaanisti. 

Halusin myös, että oma kädenjälkeni näkyy ikkunassa ja sen takia päädyin neulomaan kukkasia, virkkaamaan luistimiin nauhat ja koristelemaan hintakehyksen (sekä mainostamaan blogiani). Itse työmaalla minulla oli korvaamattomina apuina omistaja, sekä hänen miehensä. Kaunis kiitos heille ♥.  Kiitos myös tilaisuudesta harjoitella näyteikkunan tekoa.



 
   
Sen verran toimin ilman suunnitelmaa, että ikkunalle kaavailtu tallilyhty sai sisäänsä valkoisia lankoja ja muutaman kukkasen. Tarkoituksena on, että lyhty koristellaan vielä led-valoin :). Kaunis heinäseiväsaita löysi paikkansa ikkunan toisesta laidasta, yhdessä kauniin lampun kanssa. Paikalle kiidätettiin myös upea vanha oksa, joka jää kuitenkin odottamaan uutta näyteikkunasomistusta. 



Näyteikkunan varsinainen teko vei kaavailemani pari tuntia ja olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Parhain kiitos tulee kuitenkin liikkeen omistajalta, joka vakuutti olevansa myös tyytyväinen ikkunaan ja sen ulkoasuun. Toki aina on parantamisen varaa ja jälkeenpäin on asioita, joita tekisi toisin. Toivon sydämestäni, että myös asiakkaat huomaavat ikkunan ja päättäisivät juuri sen takia poiketa liikkeeseen - ehkäpä sen ensimmäisen kerran

14 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Harmi kun noihin kuviin tulee toi heijastus. Mulla sama vika ja täytyykin käydä joku ilta kuvaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ärsyttävää :(. Odotan enemmän kuin mielenkiinnolla sun kuvia. Ei muuta kuin uusia haasteita kohti...

      Poista
  2. Hienolta näyttää :) ja sopii tosiaan loistavasti myös tähän pakkaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :). Jännää odotella sun ikkunoiden näkemistä... Sulla kun haastetta oli enemmän. Ihanaa vapaapäivää huomiselle : D

      Poista
  3. Hiukka se suunnitelma muuttui kun yks ikkunan pätkä jäi kokonaan pois..helpotti!olisin varmaan vieläki tekemässä :D mut joo,mulla jäi kamera kotiin ja yritin kännykällä ottaa kuvat..noh osa oli sumeita ja lopuissa heijastukset..eli huomenna kuvaamaan uusiksi ;)Hyvää vapaapäivää myös sulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonoja kuvia tulee muutenkin ikkunoista, ku tosiaan heijastaa :(. Hyvä, että sait helpotusta. Nähdään ♥

      Poista
  4. Melkosen hieno!! Värit sopivat niin hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  5. Hieno tuli! Ja musta noi sun ¨rajallisilla käsityötaidoilla¨ tehdyt kukat on tosi kivat! :')

    VastaaPoista
  6. Kiitos Minni :D. Sun ikkunasta tuli kiva ja sopii kirjastoon tosi hyvin. Hyvä me!

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää. Ja ihan loistava idea laittaa blogin os mukaan... ovelaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)