perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenteri - 20.luukku

Jouluiset makeiset

Vielä ehdit tehdä itse makeisia, vaikkapa lahjaksi. Ohessa muutama ohje kauniissa paketeissaan - nam. Mikä on sinun suosikkisi?

(Ohjeet ja kuvat Kodin Kuvalehden nettisivuilta)


Kaura-suklaapallot

 

Kaura-suklaapallot


40–50 kpl

100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
4 dl kaurahiutaleita
3 rkl appelsiinimehua

Kuorrutus
200 g maitosuklaata



Vaahdota voi ja sokeri kevyesti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokeriseokseen mehun kanssa. Muotoile massasta pieniä palloja. Laita pallot jääkaappiin kovettumaan vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa. Pilko suklaa kuumuutta kestävään kulhoon. Laita kulho kattilan, jossa kiehuu tilkka vettä, päälle. Kuumenna, kunnes suklaa on sulanut. Älä päästä vesihöyryä suklaan sekaan.

Pyörittele kaurapallot kahden teelusikan avulla suklaassa ja nosta taas leivinpaperin päälle esimerkiksi tarjottimelle. Anna suklaan kovettua jääkaapissa yön yli. Säilytä viileässä.




Suklaakola

Suklaakola

30–40 kpl
100 g tummaa suklaata
1 dl tummaa siirappia
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta
(1 tl kanelia)

Rouhi suklaa. Sekoita kattilassa siirapin ja sokereiden kanssa. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Sekoita välillä varovasti muutaman kerran. Nosta kattila liedeltä ja lisää loput aineet. Sekoita hyvin.
Levitä seos leivinpaperin päälle noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Jäähdytä jääkaapissa tunti tai pari. Ota levystä karkkeja pienillä muoteilla. Voit leikata paloja myös esimerkiksi taikinapyörällä. Anna kovettua yön yli.

Valkosuklaapalat

Valkosuklaapalat

300 g valkosuklaata
pistaasipähkinänsydämiä
pähkinöitä
kuivattuja karpaloita

Sulata suklaa vesihauteessa. Aseta tarjottimen päälle leivinpaperi, jonka päälle kaadat sulaneen suklaan ohueksi levyksi. Levitä pinnalle rouhittuja tai kokonaisia pähkinöitä ja kuivattuja marjoja. Anna kovettua jääkaapissa. Taita levystä pieniä paloja ja anna kovettua taas jääkaapissa. Säilytä viileässä.


Aprikoositryffelit

Aprikoositryffelit

30–40 kpl
1½ dl kuohukermaa
300 g tummaa suklaata
100 g voita
½ dl sokeria
1–2 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2–3 dl kuivattuja, pieniä aprikoosipaloja
Pinnalle
1–2 ps (150 g) Marianne Crush -seosta

Kiehauta kerma.
Paloittele suklaa ja sulata kuumaan kermaan voin kanssa. Lisää sokerit sekä kaneli. Sekoita varovasti, kunnes sokerit ovat sulaneet. Kääntele lopuksi aprikoosipalat massaan. Jäähdytä ja anna kovettua jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Muotoile massasta epämääräisen muotoisia palloja. Pyörittele pallot saman tien Marianne-rouheessa. Anna kovettua jääkaapissa yön yli. Pakkaa lahjarasioihin ja säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)